Kohderyhmänä ovat kokonaan uudet lajin pariin tulevat naiset tai uudestaan koriksen pariin vaikka nuoruusvuosien jälkeen palaavat pelaajat. Eli ei tarvitse olla minkäänlaista aiempaa lajitaustaa ja ihan perusteista lähdetään liikkeelle!
Voit osallistua, vaikka pääsisit vain toiselle kurssivuoroista.
Maksuttomien treenien lisäksi osallistujat saavat vielä ilmaiseksi koripallon omaksi!
Tarvitset siis vain jonkinlaisen sisäliikuntavarustuksen, kengät (ei tarvitse olla juuri koristossut), juomapullon ja iloista mieltä, jotta pääset testaamaan olisiko koris myös sinun uusi törkeän hauska harrastuksesi.
Mukaan mahtuvat nopeimmat ilmoittautujat eli ilmoittaudu nyt saman tien mukaan sivun oikeasta ylälaidasta!
Mikäli paikat ovat jo menneet täyteen, niin voit ilmoittautua myös jonoon.
Ja jos mieleesi tulee kaveri / kavereita, joiden kanssa mielellään osallistuisit kurssille, niin vinkkaa ihmeessä mahdollisuudesta heillekin.
HUOM!
Kurssilaisia ei ole vakuutettu eli vakuutusturva on osallistujan omalla vastuulla.
Mikäli sinulla on mitä tahansa kysymyksiä kurssia koskien, niin ole yhteydessä saman tien!
Huom!
Kaikkiin ilmoittautumisiin liittyvissä ongelmatilanteissa voit laittaa ilmoittautumisesi meilitse osoitteeseen info@pinkkibasket.fi tai ilmoittautua soittamalla puh. 045 312 6644 / Mikko Mäntylä
Kurssilaisille lähetetään tarkempi infomeili vielä ennen kurssin alkua, tervetuloa mukaan =)
Iloisin koristerveisin,
Riikka ja Eira
PinkkiBasket
info@pinkkibasket.fi
P.S. Jos koriskärpänen puraisee, ja haluat varmistaa paikkasi hauskassa harrastuksessa PinkkiBasketin tulevalla kevätkaudella, niin tässä infoa.
Alla tiedot kevätkauden 2025 aloittelijanaisten joukkueistamme, joita tarjoamme Helsingissä Pirkkolahallissa sekä Olympiastadionin Liikuntahallissa Töölössä sekä Leppävaarassa Espoossa Kameleonten hallissa.
Joukkueemme ovat olleet erittäin suosittuja ja muun muassa nyt syyskaudella 2024 on joukkueissa yhteensä yli 700 ilmoittautumista ja kaikki joukkueet täynnä!
Nyt tätä kirjoitettaessa on jo ensimmäinen kevään joukkueistamme täynnä mutta vielä on kaikille päiville paikkoja.
Jos siis sinulle on tärkeää varmistaa paikka joukkueessa X syksyksi, niin suosittelen tekemään ilmoittautumisen nyt saman tien. Joukkueen X ilmoittautumislinkin takaa näkyy myös reaaliaikainen paikkatilanne aina.
MAANANTAIT 13.1. - 28.4.2025, EI treenejä pääsiäisenä (15 kertaa)
Olympiastadionin maanantain klo 18.00.19.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8026556
Olympiastadionin maanantain klo 19.00-20.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8026570
Olympiastadionin maanantain klo 20.00-21.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8026616
--
SUNNUNTAIT 12.1. - 27.4.2025, EI treenejä päääsiäisenä (15 kertaa)
Leppävaaran sunnuntain klo 17.00-18.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8026449
Leppävaaran sunnuntain klo 18.00-19.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8026488
Leppävaaran sunnuntain klo 19.00-20.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8026492
MAANANTAIT 6.1. - 28.4.2025, EI treenejä pääsiäisenä (16 kertaa)
Pirkkolahallin maanantain klo 18.00-19.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8022422
Pirkkolahallin maanantain klo 19.00-20.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029822
Pirkkolahallin maanantain klo 20.00-21.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029823
TIISTAIT 7.1. - 29.4.2025 (17 kertaa)
Pirkkolahallin tiistain klo 18.00-19.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029825
Pirkkolahallin tiistain klo 19.00-20.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029827
KESKIVIIKKO 8.1. - 23.4.2025 (16 kertaa)
Pirkkolahallin keskiviikon klo 17.00-18.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029863
Pirkkolahallin keskiviikon klo 18.00-19.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029916
Pirkkolahallin keskiviikon klo 19.00-20.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029930
Pirkkolahallin keskiviikon klo 20.00-21.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029931
TORSTAI 9.1. - 24.4.2025 (16 kertaa)
Pirkkolahallin torstain klo 18.00-19.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029932
Pirkkolahallin torstain klo 19.00-20.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029936
LAUANTAI 11.1. - 26.4.2025 EI treenejä pääsiäisenä (15 kertaa)
Pirkkolahallin lauantain klo 10.00-11.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029941
Pirkkolahallin lauantain klo 11.00-12.00 aloittelijanaisten joukkue
-> https://pinkkibasket.myclub.fi/flow/events/8029953
3 ) Ilmoittautuminen ja maksuoption valinta on sitova eli jos nyt ilmoittaudut kevätkaudelle, niin sitoudut myös samalla laskuun, jonka järjestelmä luo automaattisesti ilmoittautuessasi ja lähettää sähköpostiisi.
Ilmoittautuminen on aina sitova eli ilmoittautuessasi vuorolle sitoudut maksamaan siitä tulevan laskun valitsemallasi maksuoptiolla.
Ostaessasi kausimaksun tai 5 / 10 kerran kortin maksat mahdollisuudesta käydä ostamasi määrän harjoituskertoja kyseisen joukkueen kevätkauden harjoitusvuoroilla, mutta ei muissa joukkueissa.
PinkkiBasketissa toiminta perustuu omassa joukkueessa treenaamiseen, joten sen vuoksi meillä ei ole ns. korvauskertoja. Pelaajilla on kuitenkin mahdollisuus tutustua toisten joukkueiden toimintaan maksuttomilla kokeilukerroilla kaksi kertaa kauden aikana niissä joukkueissa, joissa on vielä tilaa - jos vaikka haluaa kokeilla toisen treenikerran ottamista viikkoon.
Edelleen voi maksaa erissä ja sopia eräpäivien siirroista, kuten aiemminkin.
Ilmoittautumislinkin takaa lisää aiheesta.
PinkkiBasketin linja koskien maksamattomia laskuja on, että useamman maksumuistutuksen jälkeen ne voidaan siirtää perintään.
4 ) Kevätkauden 2025 hinnat
Pirkkolahalli
Kevään kausimaksu tiistain joukkueissa on 247 euroa (yhteensä 17 harjoitusta).
Kevään kausimaksu maanantain, keskiviikon ja torstain joukkueissa on 236 euroa (yhteensä 16 harjoitusta).
Kevään kausimaksu lauantain joukkueissa on 225 euroa (yhteensä 15 harjoitusta).
Leppävaara
Kevään kausimaksu joukkueissa on 225 euroa (yhteensä 15 harjoitusta).
Olympiastadion

10 kerran kortti maksaa 197 euroa ja 5 kerran kortti 105 euroa.
5 / 10 kerran kortti on voimassa nyt ostettuna kevätkauden ajan joukkueen viimeisiin harjoituksiin. Voit käyttää 5 / 10 korttia myös heti sen ostettuasi, jos syksynn kertakorttisi on loppu tai loppuu vielä syyskauden aikana.
5 / 10 kerran kortilla kun ilmoittaudut ryhmään niin sinulla aina paikka vuorolla ja ei tarvitse ilmoittaa milloin tulet tai et tule. Pidät vain henkilökohtaisesti kirjaa vuoroista kunnes 5 / 10 käyntiä on täynnä ja sitten halutessasi ostat uuden kortin laittamalla meiliä info@pinkkibasket.fi.
Tarkemmat tiedot löydät linkin takaa aina kyseisen vuoron tiedoista.
5 ) Smartumin ja Edenredin setelien lisäksi voit maksaa kevään kausimaksun ja 5 / 10 kerran kortin kokonaan tai osittain myös Edenredin, Smartumin ja ePassin verkkopalvelussa
>> Toimipaikkavalikosta joko PinkkiBasket / Pirkkolahalli PinkkiBasket, molemmat käy riippumatta siitä missä paikassa treenaat.
Jos saat uudet liikuntaedut esimerkiksi käyttöösi vasta syksyllä ja haluat maksaa laskusi eduilla treenien alettua joko kokonaan tai osittain, niin laita maininta ja siirrämme eräpäivän laskulla 15.1.2025 tai sopimuksen mukaan.
6 ) Jos sinulla on mitä tahansa kysymyksiä, niin olethan heti yhteydessä.
Voit laittaa meiliä info@pinkkibasket tai soittaa puh. 045 312 6644 / Mikko Mäntylä.
Nyt ei muuta kuin saman tien ilmoittautumaan kevään joukkueeseen ja varmistamaan törkeän hauska harrastus heti uuden vuoden alkaessa =)
7 ) Ilmoittautumalla PinkkiBasketin kevään joukkueisiin sitoudut samalla toimintamme toimintaperiaatteisiin ja pelisääntöihin
Kengät harjoituksissa on olennaista olla sellaiset, että eivät luista kentän lakkapinnalla. Voi olla varsinaiset koriskengät, mutta ei mitenkään välttämätöntä. Tärkeää vain se, että lakkapinnalla tapahtuvaan urheiluun suunnitellut, esimerkiksi "salikengät" tai lenkkarit usein todella liukkaat ja voivat aiheuttaa tämän vuoksi loukkaantumisia. Eli jos johonkin kannattaa investoida korisharrastuksessa alkuun, niin hyviin pitäviin kenkiin on yleensä tämän listan kärkipaikoilla.
Kynnet eivät saisi olla teräviä - tämä ihan sen vuoksi, että pahimmillaan voivat aiheuttaa kanssa pelaajille loukkaantumisia, kun kontakteja vahingossa aina välillä tulee. Pitkillä kynsillä myös riski satuttaa itseään, jos kynsi lohkeaa tms. pallon osuessa.
Käden mitan päässä puolustuksessa kun pyrkii olemaan koko ajan, niin kontaktitilanteita tulee mahdollisimman vähän. Koripallon luonteeseen kuuluu, että välillä kontakteja syntyy, kun 10 pelaajaa liikkuu samalla kentällä ja esimerkiksi verkkoa ei ole lentopallon tapaan välissä. Paras nyrkkisääntö vähentämään kontaktit minimiin on pysyä puolustajana aina käden mitan päässä, vaikka se ei aina helppoa olekaan.
Jos mitä tahansa kysymyksiä tai kommentteja, niin ole yhteydessä Riikkaan ja Eiraan info@pinkkibasket.fi tai suoraan soittamalla puh 045 312 6644 / MIkko Mäntylä
Koristerveisin,
Riikka ja Eira
PinkkiBasket
info@pinkkibasket.fi
* * * * * * * *